tiistai 19. kesäkuuta 2018

Hei elbaanit!




Toivottavasti kesän alku on sujunut kaikilla suunnitelmien mukaan, miten ikinä sen vietättekään. Hallitus on hajaantunut töiden perässä, kuka minnekin, mutta älkää kuvitelko, ettettekö olisi mielessä koko ajan. Tälläkin hetkellä ajatukset ovat jo osittain tulevassa syksyssä ja etenkin uusissa, aloittavissa opiskelijoissamme. Kesäkokoustamme heinäkuun puolivälissä ja silloin yhtenä isona aiheena ovat tietenkin orientoivat päivät, jolloin pääsemme luotsaamaan uusia, ihania elbaaneja opiskelijamaailmaan.
Kaikilla hallituksemme jäsenillä kävi tänä kesänä mieletön mäihä ja vietämme ison osan kesästämme töissä. Alamme laaja kirjo näkyy tässäkin; olemme päässeet työskentelemään niin elintarve-, bio-, ympäristö-, kuin kemianteollisuudenkin yrityksiin.
Aina ei kesätyöpaikan saaminen tunnu helpolta, allekirjoittanutkin tottui kahtena ensimmäisenä kesänä vastaanottamaan sen kuuluisan ”valintamme ei tällä kertaa kohdistunut teihin”- viestin. Älkää lannistuko tästä vaan laittakaa aina vain uusia hakemuksia ja joka puolelle, jostain tärppää varmasti!
Tavoitelkaa sitä unelmienne työpaikkaa, mutta antakaa myös mahdollisuus vähemmän mielenkiintoiselta tuntuville pesteille, saatatte yllättyä. Yrittäkää myös muistaa, että kaikki työt tarvitsevat tekijöitä ja kaikilla tekijöillä on merkitystä. Totta kai me opiskelemme tavoitteenamme saada tulevaisuudessa koulutustamme vastaavaa työtä, mutta kaikki työkokemus on arvokasta ja mitään työtä ei pidä väheksyä. Mitättömiltä tuntuvat työt saattavat antaa nosteen juuri siihen omaan unelmahommaan. Ja saattaahan sitä käydä niinkin, että huomaat viihtyväsi työssä, joka ajatuksen tasolla ei alkuun tuntunut omalta.
Nauttikaa kesästä, ladatkaa akkuja itsellenne mieleisellä tavalla, niin syksyn koittaessa jaksatte taas palata opiskelujen pariin.
Superia kesänjatkoa! <3

Tiina, hankintavastaava

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti