maanantai 14. tammikuuta 2019

Elba maailmalla part 2.


 


Kiitos positiivisesta sekä rakentavasta palautteesta hyvät lukijat, toivottavasti uusi vuosi on alkanut teille mitä mainioimmin! On aika jatkaa reissublogin kirjoittamista vaikkei paikan päällä enää ollakaan.
Ajattelin kertoa hieman erilaisista tapahtumista ja paikoista, joissa ollaan täällä ollessamme oltu. Ja niitähän riittää.

Laser tag!
Koulumme järjesti tällaisen tapahtuman heti ensimmäisellä viikolla kansainvälisille opiskelijoille. Meitä oli yli 30, joten saimme kunnon matsin aikaiseksi. Allekirjoittanut sai kaksi kakkossijaa eikä yhtäkään voittoa, mutta onneksi suomalaisena siihen on jo totuttu. Tapahtuma oli silti mainitsemisen arvoinen ja tottakai, legen---dary!

Toronto exhibition
Tapahtuma oli erittäin suuri ja paljon puhuttu, joten odotimme siltä paljon. Hieno ja suurihan se olikin, mutta periaatteessa se sisälsi vain huvipuiston muutamine laitteineen sekä ”messukeskuksen” ja jos jotain olisi halunnut tehdä, piti siitä vielä sisäänpääsymaksun jälkeen erikseen maksaa. Hieno kokemus, mutta niin…


 




TIFF
Toronto International Film Festival eli ”TIFF” on yksi maailman suurimpia elokuvafestivaaleja. Eri esityksiä ja
tapahtumia oli pitkin kaupunkia, joten luonnollisesti sielläkin piti piipahtaa. Kävin kämppiksen kanssa katsomassa elokuvan ja teatterin tunnelma oli juontajan sekä yleisön ansiosta aivan omaa luokkaansa. Pari minuuttia tosin meni ennen kuin tajusin suomisubien puuttuvan…

Toronto Island
Toronto Island sijaitsee noin parinkymmenen minuutin laivamatkan päässä Toronton edustalla, Ontario-järvellä. Sieltä oli oivat näkymät kaupunkiin, kuten kuvasta näkyy. Käytännössä se on silloilla yhdistetty, muutaman saaren kokonaisuus, joihin on tehty erilaisia puistoja, hiekkarantoja, ravintoloita sekä huvipuistolaitteita. 


 




Distillery District ja Christmas Market
Distillery District on nimensä mukaisesti vanha tislaamo, jonka tiloihin on rakennettu erilaisia kahviloita, gallerioita sekä ravintoloita. Siellä sijaitsee myös pienpanimo, jossa myydään panimon omia tuotteita.   Marraskuun puolessa välissä Distillery Districtille avataan Christmas Market, joka oli melko vakuuttava, vaikken jouluihminen varsinaisesti olekaan. 



Seuraavassa blogissa vuorossa ehkäpä mielenkiintoisin osio, eli reissut Toronton ulkopuolelle. Stay Tuned!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti